Vasemmisto työnhaussa

Eräs kirjan päätelmistä on hyvin yksinkertainen. Mitä on tehtävä? On alettava kuunnella uusia kamppailuja, kuten talonvaltausliikettä, prekaarien liikettä, siirtolaisten vastarintaa, naisten kamppailuja ja vastaavia ja uudistettava poliittinen ymmärrys näiden todellisten taistelujen pohjalta. Vasemmisto kuitenkin jumittaa hyvinvointivaltionostalgiassaan ja kykenee tuottamaan vain moraalista vastarintaa uusliberalismille. Sillä ei ole tarjota omaa kulttuurimallia, jonka puitteissa se panisi toimeen ja tukisi konkreettisia pyrkimyksiä rakentaa toisenlaista yhteiskunnallista todellisuutta. Ei vaikka sen kuullaankin hokevan tätä liikkeiltä kopioitua iskulausetta.

Mitä on olla vasemmistolainen? Riittääkö vasemmistolaisuudeksi pelkkä kannanotto, jos vasemmistolainen näyttää porvarilta, elää kuin porvari ja hänen unelmansa ovat porvarin unelmia? Onko vasemmistolla enää omaa projektia? Tietääkö se, mitä tai ketä se edustaisi?

Vasemmisto etsii työtä argumentoi vasemmiston ongelmien juontuvan heikosta kapitalismianalyysista. Vasemmisto ei ole edelleenkään sisäistänyt siirtymää fordistisesta teollisuusyhteiskunnasta postfordistiseen tietokykykapitalismiin, jossa on käynyt täysin mahdottomaksi mitata työn tuottavuutta työpaikkojen ja -aikojen puitteissa. Uuden työn subjekti on eräänlainen prekaarin työn yksilöyritys, jossa työaika tunkeutuu koko elämänaikaan. Tällaisen työvoiman kokemuksiin ei voida vastata tarjoamalla lisää työtä ja orjuutta, vaan itsenäisyyttä ja taattua toimeentuloa.

Vasemmisto ei siis tuota politiikkaa, joka vastaisi ihmisten itsenäisen elämänhallinnan, persoonallisen työn ja sosiaalisesti rikkaan elämän unelmiin. Vasemmisto haluaa väen väkisinkin päästä hoivaamaan ja kontrolloimaan sen sijaan että se kamppailisi pääomaa vastaan ja pyrkisi turvaamaan ihmisten itsenäisyyttä.

Vasemmisto etsii työtä on jo itsessään monitahoisen yhteistoiminnan tuote. Kirja on General Intellectin kollektiivisesti kirjoittama, ja sen kannet on suunnitellut taiteilijaryhmä IC-98. Se on kirjoitettu Vasemmistofoorumin tilaamana. Kirja julkaistaan General intellectin, Tutkijaliiton ja Liken yhteisessä Polemos-kirjasarjassa.

Alla kirjan johdanto, olkaa hyvät!

General Intellect
Vasemmistofoorumi
IC-98
Tutkijaliitto
Like

---

Aluksi

Haluamme kyseenalaistaa näkemyksen, jonka mukaan vasem­misto ja oikeisto ovat menettäneet merkityksensä politiikan alu­eella. Tämänkaltaiset väitteet ovat lähes aina - aivan viime vuosia lukuun ottamatta - tulleet "oikealta". Syyt vasemmiston ja oikeis­ton vastakkaisuuteen, ongelmien konkreettisuus ja materiaalisuus ihmisten elämän ja oikeuksien kannalta - ylipäätään koko "vas­takkainasettelun aika" - ovat edelleen olemassa. Ne ovat globaa­listuvassa maailmassa olemassa kenties voimakkaampina kuin kansallisvaltiossa. Ihmisten liikkeet rajojen yli ja ali, selkeiden tai suorien rajaviivojen mutkistuminen ja annettujen "identiteettien" - suomalainen, valkoinen, heteroseksuaali - hämärtyminen vaa­tivat entistä enemmän ennakkoluulotonta analyysia ja pohdintaa. Se, mitä puuttuu, ovat näkemykset ja poliittiset toimijat (subjek­tit), jotka olisivat valmiita ottamaan ongelmat ratkaistavakseen ja valmiita jäsentämään uusia elämän ja työn muotoja vailla nostal­giaa vanhoihin hyviin aikoihin. Se vaatii rohkeutta ja kykyä toi­mia niiden kanssa, jotka luovat uutta.

Meistä näyttää siltä, että vasemmiston kyvyttömyys erot­tautua oikeistosta tai paljon puhuttu vasemmiston ja oikeiston eron katoaminen eivät ole peräisin todellisuudesta tai järkevästä lähestymistavasta aikamme ongelmiin, vaan pikemminkin julkilausumattomasta kyvyttömyydestä ja vastausten puuttumisesta nykyisen politiikan horisontissa asettuviin elämämme konkreet­tisiin kysymyksiin, jotka koskettavat yhä suoremmin elämän, tie­tämisen ja liikkumisen vapautta.

Emme ajattele, että politiikka tai politiikan tila sellaisenaan olisi kriisissä. Päinvastoin, politiikka ja politiikan tila elävät vain poliittisten intohimojen ja konkreettisten poliittisten kiistojen ja projektien kautta. Kiistat ja vastakohtaisuudet ovat olemassa, vaikka niillä ei olisikaan ääntä nykypolitiikan alueella ja vaikka ne haluttaisiin tukahduttaa tai unohtaa. Tilanteessa, jossa elämme, puhe yhteisistä perusarvoista, vasemmiston ja oikeiston kiistojen yhteisestä ja kaikkien osapuolien jakamasta kehyksestä, on vain keino välttää ristiriitojen ja kiistojen esiin tuominen.

Emme ole esittämässä tyhjentävää vasemmiston tai vasemmis­tolaisuuden määritelmää. Mielestämme vasemmistolaisia arvoja korostavia määritelmiä on runsaasti julkisuudessa, ja ihmiset mieltävät vasemmistolaisuuden aivan liian usein jonkinlaiseksi sosiaalisuuden arvoksi, heikomman puolelle asettumiseksi tai suvaitsevaisuudeksi. Niin tärkeitä kuin nämä asiat ovatkin, halu­amme tuoda näiden määrittelyjen rinnalle konkreettisemman ja käytännöllisemmän, määrättyihin elämänolosuhteisiin ja erityi­sesti työhön ja tuotantoon liittyviä vasemmistolaisuuden määri­telmiä ja katsoa, kuinka niiden kautta olisi mahdollista määritellä vasemmistolaista politiikkaa.

Työhön ja tuotantoon keskittyminen ei merkitse köyhyy­den ja syrjäytymisen ongelman vähättelyä. Uusi kapitalismi ja sen ohjausjärjestelmät eivät kohtaa vain työn ja tuotannon rajo­jen katoamista, vaan ne tuottavat myös uusia köyhyyden muo­toja. Mutta myös köyhyyttä ja sen uusia muotoja ja sen vanhojen muotojen uudelleen järjestämistä on tarkasteltava suhteessa kapi­talismin muutoksiin eikä niistä irrallisina.

Haluamme myös kysyä: Mitä on olla vasemmistolainen? Missä se näkyy? Riittääkö vasemmistolaisuudeksi pelkkä politiikan alueelle ja poliittiseen eliittiin eristetty kannanotto, jos vasemmistolainen näyttää porvarilta, elää kuin porvari ja hänen unelmansa ovat porvarin unelmia? Onko vasemmistolla omaa projektia ja tietääkö se, mitä ja ketä se edustaisi? Emme tarjoa valmista vastausta, mutta jostain on aloitettava. Meille vasemmis­tolaisuus on ensisijaisesti ihmisen itsenäisyyden kasvattamista, halua tehdä yhteiskunnasta ja sen rakenteista siinä elävien ihmis­ten näköisiä eikä pakottaa ihmisiä ikuisten muuttumattomien rakenteiden ja arvojen muottiin.

Vasemmiston ongelma on työläinen, joka ei enää tunne itseään työväkeen kuuluvaksi. Tehtaaseen suljettu ja työaikaan sidottu työväenluokka ei luo enää kulttuuria eikä rakenna demo­kratiaa. Postfordistinen uusi kapitalismi on pyyhkäissyt tieltään tehtaan ja korvannut sen yrityksellä, joka yrittää käyttää hyväk­seen kaikkea yhteiskunnan tilaa ja työntekijöiden koko aikaa. Työtä ja toimeentuloa koskevat kamppailut tapahtuvat työpaikan ulkopuolella ja koskevat oman elämän tilan ja ajan haltuunottoa, liikkumista, tiedon saamista ja jakamista sekä viranomaisten ja viranomaista leikkivien repression ja väkivallan vastustamista.

Muutoksen seuraus on, että työpaikka ei enää toimi solidaa­risuuden ja todellisen demokratian luomisen paikkana. Vasem­misto näkee muutoksen aivan liian usein pelkkänä sukupolviky­symyksenä: nuoret ovat yksilökeskeisiä, pullamössösukupolvea, jolta puuttuu todellisten poliittisten kamppailujen kokemus ja joka elää isiensä ja äitiensä taistelemalla ja työtä tekemällä raken­taman hyvinvoinnin ja oikeuksien varassa. Mutta vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen olisi syytä katsoa peiliin ja "keskitettyyn tuloratkaisuun". Jos työpaikat eivät enää ole demokratian ja soli­daarisuuden luomisen paikkoja, jos niitä hallitsee yhä useammin kaikkien sota kaikkia vastaan, yksi syy on varmasti se, että työnte­kijöillä ei ole enää työpaikoillaan todellisia valtuuksia neuvotella palkoistaan ja taistella oikeuksistaan. Kuinka mitään todellista solidaarisuutta ja demokratiaa voisi syntyä ilman demokraattisia käytäntöjä, joissa ihmiset ajavat yhdessä omia asioitaan. Työ­paikkojen siivoaminen demokratiasta on Suomessa ay-liikkeen ja työnantajien yhteisen sopimuksen tulos.

Vasemmistolta puuttuu siis itsenäisen ja omasta kokemuksesta lähtevän kulttuurin tuottaminen. Ongelmana ei ole vasemmis­tolaisten "arvojen" välittäminen, vaan pikemminkin vasemmis­tolaisen kulttuurin luominen työn ja tuotannon piirissä käytä­vissä kamppailuissa. Vasemmistolta puuttuu oma kulttuurimalli ja sen seurauksena yhteiskuntamalli, joka voisi haastaa porvarilli­sen yhteiskunnan mallin. Kulttuurin tuottaminen ja hegemonian rakentaminen ovat välineitä, joiden avulla muokataan ihmistä, tapoja ja tottumuksia, luodaan siis toisenlaista elämää. On uskal­tauduttava porvarillisen elämäntavan ja porvarillisen ajattelun kritiikkiin. Kritiikin on ponnistettava muualta kuin moraalisesta paheksunnasta nykyisyyttä kohtaan. Sen on lähdettävä nykyai­kaisen elämän ja nykyisten työläisten tarpeista, ei menneen elä­män ja teollisen kapitalismin työläisten tarpeista.

Vasemmiston ongelma on, että työn maailma ei ole enää yhtenäinen, vaan hajonnut ja sirpaloitunut. Tarvitaan uuden ajat­telua, analyysia ja kokemusten keräämistä. Nämä kaikki nykyva­semmisto on torjunut ja niiden tarpeen se on kiistänyt.

Työ on hajonnut ainakin kahteen eri suuntaan: Ensinnäkin työläisen paikka tuotantoprosessissa on delokalisaation ja työn uusien organisaatiomuotojen seurauksena hajaantunut sekä tilal­taan että ajaltaan. Tehdas tuotanto-organisaation tilana on hajon­nut koko yhteiskunnan tilaan ja työaika sekoittunut työläisen elämän kokonaisuuteen. Toiseksi, työolosuhteet ja työehdot vaih­televat jopa tuotannonalan ja kansallisvaltion sisällä. Työväki on sosiaalisesti hajallaan eikä työ ole poliittisesti näkyvää. Se on saa­tava poliittisesti näkyväksi, työ on tuotava vasemmiston poliitti­sen projektin keskustaan. Se edellyttää, että on tiedettävä kenelle puhutaan, on rakennettava yhteiskunnallisen toiminnan subjek­teja ja luotava heidän kanssaan kulttuuria.

Vasta kulttuurimalli voi kääntyä hallitseviksi yhteiskunnalli­siksi käytännöiksi. Siksi on kyettävä vaikuttamaan muuhun kuin mielipiteisiin. Nykyään kulttuurimalli puuttuu, se on luotava, eikä sitä luoda kamppailemalla medianäkyvyydestä, joka on var­masti tärkeää, mutta silti toissijaista. Kulttuuri luodaan edelleen kortteli korttelilta, kapakka kapakalta - vaikka kapakat ja kortte­lit olisivat blogeja ja sähköpostilistoja - ja usein ihminen ihmistä vastaan. Tarkoitamme tällä konkreettisia kamppailuja, joita käy­dään oikeudesta koulutukseen, tietoon, liikkumiseen, asumiseen ja elämään yhteiskunnassa. Usein näillä kamppailuilla on vain vähän tekemistä korkeiden moraalisten arvojen kanssa, mutta paljon enemmän juuri elävän kulttuurin kanssa. Elävän kulttuu­rin luominen, uuden ja oman elämänmuodon pakottaminen jul­kisuuteen on materiaalista ja ruumiillista tilan ja ajan haltuun­ottoa. Se syntyy toiminnan ja luomisen itsenäisyydestä, oman tiedon tuottamisesta ja jakamisesta. Yhteiskunta eikä tehdas, elä­män aika eikä työaika ovat nykyään kamppailun kenttä. Tämä kenttä on jätetty liian usein juuri ylevien arvojen nimissä porva­riston ja oikeiston temmellyskentäksi.

Valmiiden rakenteiden ja niihin sopeutumisen sijaan halu­amme korostaa yhteiskunnallisten taistelujen ja ihmisten toiveiden ja tarpeiden, heidän niin sanotun subjektiivisuutensa muo­dostumisen merkitystä kapitalismin muutoksissa. Ihmiset, jotka eivät enää voi eivätkä halua tehdä työtä ja elää vanhalla tavalla muuttavat yhteiskuntaa ja tekevät historiaa. Kiista, konflikti on olennaisessa asemassa, ei valmis ratkaisu. Vaatimusten konkreet­tisuus syntyy ja kirkastuu yhteisissä kamppailuissa, niiden kokei­lemisessa ja luomisessa. Uusi ja ennen kuulumaton eivät ole ole­massa valmiina. Eikä yksikään maailmalle ulkopuolinen viisas voi sitä antaa. Emme mekään. Kokeileminen on käsin tekemistä, ajattelemista ja keksimistä. Se on aina aistimellista ja ruumiillista. Uusi vasemmisto syntyy kokeilemalla, se syntyy kokeilemalla yhdessä erilaisten ihmisten kanssa.

- General Intellect

Kirjan kansi: